
Taiteen Sulattamo tukee kokemustoiminnan vastuullisuuden kehittämistä myös kokemuskoulutusten jälkeen. Merkkinä yhteistyöstä, sitoutumisesta vastuullisuuteen ja kehittämistyöhön on Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydän. Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydämen prosessissa organisaatio avaa oman kokemustoimintansa käytänteitä ja periaatteita julkisiin raportteihin.
RAPORTTIARKISTO
Kainuun Kave-hanke, Kajaanin työvoimyhdistys ry
Kainuun KAVE-hankkeessa rakennetaan alueellista kokemusasiantuntija- ja vertaisohjaajatoimintaa, jossa kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset toimivat tasavertaisina kumppaneina. Toimintaa ohjaavat traumainformoitu työote, toipumisorientaatio, turvallisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus, ja koulutuksen jälkeen tarjotaan muun muassa vertaistukea, mentorointia, työnohjausta ja täydennyskoulutusta.
Tulevaisuudessa painopisteenä on vastuullisten rakenteiden vahvistaminen: rooleja ja vastuita selkeytetään, viestintä- ja palautekanavia kehitetään sekä kokemusasiantuntijoiden jaksamista ja osaamista tuetaan. Tavoitteena on rakentaa turvallinen, eettinen ja pysyvä toimintamalli osaksi Kainuun palvelujärjestelmää.
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys ja pelastustoimi
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla kokemusasiantuntijat ja vertaisohjaajat toimivat monipuolisissa tehtävissä asiakkaiden, ammattilaisten ja palvelujen kehittämisen tukena. Toimintaa tuetaan perehdytyksellä, yhteisillä tukitapaamisilla ja tehtäväkohtaisella työnohjauksella, ja eettiset periaatteet on laadittu yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Tulevaisuudessa tavoitteena on kehittää erityisesti viestintää, sopimus- ja palkkiokäytäntöjä, toiminnan monimuotoisuutta sekä lasten ja nuorten kokemusasiantuntijatoimintaa. Lisäksi halutaan vahvistaa toiminnan vaikuttavuuden seurantaa ja palautteen keräämistä.
Oulun seudun omaishoitajat ry:n kokemusvapaaehtoiset tarjoavat vertaistukea omaishoitajille sekä jakavat kokemustietoa omaishoidon arjesta, haasteista ja mahdollisuuksista. Toiminnallaan he tuovat omaishoitajien ääntä kuuluviin, edistävät heidän osallisuuttaan ja vaikuttavat päätöksentekoon. Lisäksi toiminnan tavoitteena on vahvistaa omaishoitajien yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta.
Kehittämiskohteena on kokemustoimijoiden osallisuuden vahvistaminen, kokemustoiminnan näkyvyyden lisääminen sekä selkeän ohjeistuksen laatiminen kokemusosaamisen ja kokemustoimijoiden hyödyntämisestä.
Erilaisten oppijoiden liitto edistää kokemustiedon hyödyntämistä kehittämistyössä ja tarjoaa kokemusasiantuntijoille mahdollisuuksia osallistua puheenvuoroihin, työpajoihin ja vaikuttamistyöhön. Kokemusasiantuntijalla on omakohtaista kokemusta oppimisen vaikeudesta.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on kokemusasiantuntijatoiminnan palautejärjestelmän kehittäminen. Lisäksi Kokemusasiantuntijoille tarjotaan vertaisohjaajakoulutusta ja heidän osallistumistaan vertaistukiryhmien ohjaamiseen vahvistetaan, tarkoituksenaan lisätä kokemusasiantuntijoiden vetämiä vertaistukiryhmiä.
SIVUA PÄIVITETÄÄN!!!
Mielenterveysaktivismiryhmä Koala, Mielenterveysyhdistys Etappi ry
Adoptioperheet ry:n kokemusasiantuntijat toimivat adoptiomentoreina ja tarjoavat vertaistukea adoptiokokemukseen liittyvissä tilanteissa. Mentoreille tarjotaan koulutusta, tukea, jatkokoulutuksia ja tarvittaessa työnohjausta. Toiminnassa painotetaan luottamuksellisuutta, turvallisuutta, yhdenvertaisuutta ja erilaisiin perhetilanteisiin liittyvien tarpeiden huomioimista.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on salassapitosopimuksen käyttöönotto adoptiomentorikoulutuksen suorittaville ja adoptiomentoreina toimiville. Tavoitteena on vahvistaa luottamuksellisuutta ja vaitiolovelvollisuutta sekä mentorien että mentoroitavien näkökulmasta.
Satakunnan hyvinvointialue koordinoi alueellista kokemusosaamisen verkostoa, jossa kokemusosaajat toimivat monipuolisissa tehtävissä, kuten vertaistukihenkilöinä, ryhmänohjaajina, kehittäjinä ja ammattilaisten työpareina. Kokemusosaajille tarjotaan koulutuksen jälkeen vertaistukea, tapaamisia, lisäkoulutusta ja muuta tukea. Toiminnassa korostuvat osallisuus, yhteistyö ja kokemusosaajien monipuolinen edustus.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on alueellisesti yhtenäisen kokemustehtävien toimintamallin ja välityksen kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on selkeyttää eri osapuolten vastuita, vahvistaa viestintää ja kokemusosaamisen tunnettuutta sekä lisätä koulutettujen kokemusosaajien kysyntää ja tehtävien tarjontaa.
Balanssi ry:n kokemusasiantuntijat hyödyntävät omaa tai läheisen kokemustaan mielenterveys- ja päihdeasioista vertaistukitehtävissä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa. Kokemusasiantuntijoille tarjotaan säännöllistä vertaistukea, ohjausta ja täydennyskoulutusta, ja toiminnassa painotetaan hyvinvointia, osallisuutta ja tasapuolisuutta.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on kohdennetun viestinnän lisääminen, jonka tavoitteena on saavuttaa uusia kohderyhmiä ja lisätä tietoisuutta kokemusasiantuntijatoiminnasta. Kehittämistyötä toteutetaan tätä varten perustetun työryhmän suunnitelman mukaisesti.
Pohjois-Savon hyvinvointialueella kokemusosaajat toimivat monipuolisissa tehtävissä, kuten vertaistukihenkilöinä, ryhmänohjaajina, kehittäjinä ja ammattilaisten työpareina. Toimintaa ohjaavat selkeät ohjeet ja toimeksiantosopimukset, ja kokemusosaajille tarjotaan perehdytystä ja tehtäväkohtaista tukea. Toiminnassa korostuvat osallisuus, yhdenvertaisuus, luottamus sekä tietosuoja ja salassapito.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on kokemustoiminnan eettisten toimintaperiaatteiden laatiminen yhteistyössä kokemusosaajia välittävien tahojen kanssa sekä henkilöstön tietoisuuden lisääminen kokemusosaamisen hyödyntämisestä ja siihen liittyvistä ohjeista.
Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry
Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n koulutetut kokemusasiantuntijat hyödyntävät omaishoitokokemustaan monipuolisesti esimerkiksi kouluttajina, kehittäjinä, tiedottajina, arvioijina, ryhmänohjaajina ja tukihenkilöinä. Toimintaa koordinoidaan yhdistyksen kautta, ja kokemusasiantuntijoille tarjotaan jatkokoulutusta sekä työnohjauksellisia tapahtumia. Koulutuksessa painotetaan kokemuksen käsittelyä, oman tarinan työstämistä, eettisiä ohjeita, luottamuksellisuutta, yhdenvertaisuutta ja kuulijalle toivon välittämistä.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on kokemusasiantuntijoiden koordinoinnin ja löydettävyyden parantaminen. Tavoitteena on luoda kokemusasiantuntijoille anonyymit portfoliot, joiden avulla sopiva kokemusasiantuntija on helpompi löytää eri tilanteisiin. Lisäksi kokemusasiantuntijoiden osaamista vahvistetaan lisäkoulutuksilla.
Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijat toimivat monipuolisissa tehtävissä, kuten kouluttajina, ammattilaisten työpareina, ryhmänohjaajina ja palveluiden kehittäjinä. Kokemusasiantuntijoille tarjotaan vertaistukea, työnohjausta, täydennyskoulutusta ja yhteisöllistä toimintaa. Toiminnassa korostuvat toipumisorientaatio, turvallisuus, osallisuus ja kokemusasiantuntijan oman hyvinvoinnin huomioiminen.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on koulutuksen jatkuva kehittäminen saadun palautteen pohjalta sekä valmistuneiden kokemusasiantuntijoiden koulutuksen jälkeisen tuen vahvistaminen yhteistyössä työvalmennuksen kanssa.
Pirkanmaan hyvinvointialueella kokemusasiantuntijat toimivat monipuolisesti esimerkiksi palveluiden kehittämisessä, ammattilaisten ja asiakkaiden tukena sekä kokemustiedon välittäjinä. Kokemusasiantuntijat voivat olla työsuhteisia tai toimia toimeksiantosuhteisesti, ja toimintaa koordinoivat hyvinvointialueen lisäksi järjestöt ja OLKA-toiminta. Toimintaa ohjaavat yhdessä järjestöjen kanssa laaditut eettiset ohjeet, joissa korostuvat kunnioitus, luottamuksellisuus, yhdenvertaisuus, saavutettavuus, itsemääräämisoikeus, turvallisuus ja aito osallisuus.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on kokemusasiantuntijatoiminnan tunnettavuuden ja hyödyntämisen lisääminen organisaatiossa. Tätä edistetään henkilöstölle ja järjestöille suunnatuilla infotilaisuuksilla, kokemusasiantuntijoiden videoilla sekä kehittämällä koordinointiapua toimeksiantoihin ja lomakkeisiin. Tavoitteena on vahvistaa kokemusasiantuntijatoimintaa osana asiakasosallisuutta ja asiakkaiden aitoa kuulemista.
ADHD-liiton kokemustoimijat ovat vapaaehtoisia, joilla on omakohtaista kokemusta ADHD-oirekuvasta joko itse oireisena tai läheisenä. He välittävät kokemustietoa esimerkiksi koulutuksissa, opetuksessa ja erilaisissa tilaisuuksissa sekä osallistuvat palveluiden suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin. Toimijoille tarjotaan täydennyskoulutusta, työnohjausta, virkistystä ja yksilöllistä ohjausta. Toiminnassa korostuvat kunnioitus, oikeudenmukaisuus, avoimuus, saavutettavuus ja vapaaehtoisuus sekä kokemustoimijoiden hyvinvoinnin ja osallisuuden tukeminen.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on eettisten toimintaperiaatteiden yhteinen tarkastelu ja niiden näkyväksi tekeminen yhteistyössä kokemustoimijoiden kanssa. Lisäksi tavoitteena on monipuolistaa kokemustoimintaa ja vahvistaa kokemustoimijoiden osaamisen ja kokemustiedon arvostamista sekä tunnistamista.
Ensi- ja turvakotien liiton kokemustoimijat ovat koulutettuja kokemustiedon välittäjiä, jotka toimivat esimerkiksi koulutuksissa, ammattilaisten työpareina, palveluiden kehittämisessä ja vaikuttamistyössä. Kokemustoimijakoulutus on 45 tuntia ja sisältää muun muassa esiintymistaitoja ja oman tarinan jäsentämistä. Koulutuksen jälkeen toimijoille tarjotaan oman yhdistyksen tukea, sparrausta, koulutuksia ja virkistystoimintaa. Toiminnassa korostuvat kunnioittava, yhdenvertainen ja traumainformoitu kohtaaminen.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on on vertais- ja kokemustoiminnan vahvistaminen, ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyön tiivistäminen sekä uusien mielekkäiden toimintamahdollisuuksien löytäminen. Tavoitteena on saada kokemuksen ääntä entistä vahvemmin mukaan palveluiden kehittämiseen ja arviointiin sekä vahvistaa asiakkaan polkua vapaaehtoiseksi, vertaistukitoimijaksi ja kokemustoimijaksi.
Nuorten Ystävät ry / Verto / Pohde:
Surevan kohtaaminen -toiminta:
Surevan kohtaaminen -toiminnan kokemusasiantuntijat ovat läheisensä menettäneitä koulutettuja vapaaehtoisia, jotka jakavat kokemustietoa esimerkiksi koulutuksissa, työpaikoilla ja oppilaitoksissa sekä osallistuvat tutkimuksiin ja palveluiden kehittämiseen. Heille tarjotaan tukea puheenvuorojen valmisteluun, täydennyskoulutusta, työnohjausta ja vertaistuellisia tapaamisia. Toiminnassa korostuvat vapaaehtoisuus, vaitiolovelvollisuus, itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus rajata itse, mistä ja missä yhteydessä omasta kokemuksesta kertoo.
Tulevaisuudessa kehittämiskohteena on englannin- ja ruotsinkieliset kokemuspuheenvuorot. Esitysmateriaaleja ja palautelomakkeita käännetään molemmille kielille ja mahdollisuudesta tilata puheenvuoroja näillä kielillä viestitään aktiivisemmin.
Kulttuuripaja K35 (Lilinkotisäätiö):
Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydämen pilotit toteutettiin loppuvuodesta 2023. Pilottiorganisaatioiden raportteihin voit tutustua alla.
Kokemustalo ry
Tämä on osa Taiteen Sulattamon Kokemuksesi on arvokas -hankkeen Kokemuskoulutus-materiaaliportaalia.
