Taiteen Sulattamo ja Mielenterveyden keskusliitto listaavat eduskuntavaaliehdokkaille kolme vaatimusta, joihin järjestöt toivovat tulevien päättäjien sitoutuvan. Vaatimusten mukaan terapiatakuu täytyy saattaa maaliin kansalaisaloitteen mukaisesti, psykiatrisesta hoidosta ei saa leikata ja arjen tuki on turvattava.
Huhtikuun 2. päivänä ratkeaa, ketkä 200 kansanedustajaa ovat päättämässä yhteiskunnallisista asioista seuraavan neljän vuoden ajan. On ensisijaisen tärkeää, että nämä vaalit ovat mielenterveysvaalit, ja resursseja keskitetään mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi. Mielenterveysongelmat eivät katso ikää, koulutusta, ammattia tai palkkatasoa. Tänäkin vuonna erilaisia mielenterveyden häiriöitä kokee joka viides suomalainen. Tämä tarkoittaa yli 1,1 miljoonaa ihmistä.
Mielenterveys on jokaisen oikeus. Siksi mielenterveydestä ei saa leikata. Mielenterveyden keskusliitto yhdessä jäsenjärjestönsä Taiteen Sulattamon kanssa esittää seuraavat vaatimukset tulevalle hallitukselle ja eduskunnalle:
1) Terapiatakuusta ei tingitä
Terapiatakuun tarkoituksena on vahvistaa perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluita ja täydentää nykyjärjestelmää turvaamalla nykyistä nopeampi, helpompi ja asiakaslähtöisempi avunsaanti. Tällä hetkellä terapiatakuuta ei ole kirjattu lakiin kansalaisaloitteen mukaisella tavalla, johon Mielenterveyden keskusliitto ja Taiteen Sulattamo vaativat muutosta. Terapiatakuu on otettava käyttöön kokonaan, eikä hoitotakuusta saa sulkea pois perusterveydenhuollon psykoterapiaa ja muita psykososiaalisia hoitoja.
2) Psykiatrisesta hoidosta ei leikata
Psykiatrisia sairaalapaikkoja on vähennetty Suomessa viidessä vuodessa yli 40 prosenttia. Paikkoja on jo niin vähän, ettei lain turvaamaa hoitoa pystytä käytännön arjessa toteuttamaan. Mielenterveyden keskusliitto ja Taiteen Sulattamo vaativatkin, että sairastuneiden oikeudesta hoitoon täytyy pitää huolta, psykiatrisesta hoidosta ei saa leikata eikä osastopaikkoja saa vähentää.
3) Arjen tuki on turvattava
Kolmas vaatimus koskee arjen tukea eli sitä, että jokaisen mielenterveysongelmia kokeneen on saatava tukea arkeensa niin ennaltaehkäisevästi kuin myös mahdollisen hoidon jälkeen. Pelkkä hoitoon pääseminen ei riitä, jos tuki katkeaa heti hoidon päätyttyä. Avun tarve kasvaa jatkuvasti, eivätkä esimerkiksi koululaiset ja opiskelijat saa varhaista tukea tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Työelämässä mielenterveysongelmat aiheuttavat suurimman osan pitkistä sairauspoissaoloista. Arjen tukeen liittyviä resursseja tulisikin keskittää esimerkiksi järjestöjen ja oppilaitosten toimintaan.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 22.3. ja päättyy ulkomailla 25.3. ja Suomessa 28.3. Virallinen äänestyspäivä on sunnuntai 2.4., ja vaaliuurnat ovat auki klo 20 asti.