Nuorten Sulattamon Friends -ryhmissä harjoitellaan tärkeitä taitoja mielen hyvinvoinnin tukemiseksi ja oman pärjäävyyden lisäämiseksi. Tapaamisissa käsitellään monia samoja teemoja kuin yksilövastaanotoilla, mutta yhdessä pohtien ja nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Ryhmässä oppiminen on tehokasta, koska ihmiset oppivat parhaiten havainnoimalla ja toisistaan peilaten, etenkin tosielämän tilanteissa. Lisäksi Friends-ohjelma kannustaa osallistujia ottamaan aktiivisesti osaa oppimiseen jakamalla kokemuksia ja kehittelemällä yhdessä uusia ideoita. Moni nuori onkin kokenut tärkeäksi, että on saanut rehellisesti pohtia ääneen omaa oloaan luottamuksellisessa ympäristössä.
Ryhmässä mahdollistuvat myös vertaistuki, osallisuuden kokemus, myönteiset ryhmäkokemukset ja vuorovaikutustaitojen harjaantuminen.
Nuorten ahdistuneisuus erityisesti sosiaalisissa tilanteissa on lisääntynyt, ja monella on voimakkaita erilaisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia. Tällöin pieni, suljettu ryhmä on turvallinen paikka harjoitella altistumista, tulla kohdatuksi sellaisena kuin on ja saada onnistumisen kokemuksia. Ryhmässä mahdollistuvat myös vertaistuki, osallisuuden kokemus, myönteiset ryhmäkokemukset ja vuorovaikutustaitojen harjaantuminen. Usein nuorille onkin helpottavaa huomata, ettei ole kokemustensa kanssa yksin.
Käy lukemassa lisää blogin puolelta!
